© Layout by Julia E.

LATELY

29 August 2016

Mulla on ollut nyt pari viikkoa töitä niin, että työvuoroja on vaan kerran viikossa. Vapaata-aikaa on ollut siis vaikka muille jakaa. Mulla ei ollut kunnon lomaa kesällä, sillä vaihdoin työpaikkaa lennosta ja siksi tämä pieni breikki töistä sun muista pakollisista jutuista teki todella hyvää. Nyt on toivottavasti akut ladattu täyteen, sillä tänään alkaa se pitkään odotettu koulu.

Koulusta sitten lisää myöhemmin, mutta nyt palataan mun kesän kahteen viimeiseen viikkoon. Kahden viikon aikana oon ehtinyt käymään pari kertaa Salossa, monen monta kertaa ulkona syömässä, viiniäkin on tullut litkittyä ihan kiitettävästi ja no kavereitakin oon ehtinyt näkemään melkein päivittäin. Oon ottanut siis kaiken ilon irti näistä vapaista!

Välillä on ollut kyllä outoa herätä aamulla ja tajuta, että mulla ei ole kiirettä minnekään. Jouduin melkein jokatoinen päivä heräämisen jälkeen tarkistaa, että mulla on varmasti vapaapäivä. Kun on tottunut välivuoden ajan tekemään töitä melkein päivittäin, niin kyllä siihen sit tottuu. En kuitenkaan valita, sillä onhan nää pari huoletonta viikkoa olleet aika kivoja!
IMG_6801 IMG_7510-2 IMG_6965 IMG_7013 IMG_6987 IMG_7188 IMG_6875 IMG_6835 IMG_6926 IMG_7005 IMG_6996 IMG_6871 IMG_6810 IMG_6957

KOHTI SYKSYÄ

26 August 2016

Mä oon koko viikon pukeutunut aika samalla kaavalla. Jotain tosi simppeliä ja mukavaa. Oon myös yrittänyt etsiä kaupoista jotain uusia neuleita ja collegepuseroita, mutta en oo vielä löytänyt mitään kivoja. Oikeastaan neuleita ei edes ole vielä hirveästi kaupoissa. Musta kaikki super mukavat neuleet on syksyn pelastajia. Niitä pitäisi hankkia kaikissa perus väreissä lisää!

Tästä alla näkyvästä asustakin huomaa sen, että mennään kovaa vauhtia syksyä kohti. Ja niin se onkin. Itse siirryn viikonlopun jälkeen virallisesti syksyyn, sillä koulu alkaa maanantaina! Saa nähdä, että miten arkeen ja koulun penkille paluu sujuu, näin välivuoden jälkeen.. Jännityksellä odotan, mutta eiköhän kaikki suju ihan hyvin.
IMG_7348 IMG_7379 IMG_7251 IMG_7323 IMG_7437 IMG_7393
Photos by Waltteri 
coat bik bok || shirt mango || bag glitter || jeans bik bok || shoes dinsko || watch* leijona || sunglasses* ray ban 

(*saatu blogin kautta/ gifted) 

ONNISTUNUT KOTONA KÄYNTI

24 August 2016

Mä lähdin maanantaina illalla ihan huvikseni Saloon. Mulla ei ollut oikeastaan mitään kummempia suunnitelmia, joten tulipahan ainakin vietettyä ihan kunnolla aikaa perheen kanssa. Tuli valvottua aika myöhään ja siksi tiistaina nukuin kaikessa rauhassa pitkään.

Kolmen aikoihin Iida vapautui omista menoista ja hänen seurassa vierähtikin koko loppu päivä. Käytiin syömässä, kiertelemässä kauppoja, pyörähtämässä meillä, katsomassa Bodom -elokuva (oli muuten huonoin elokuva, mitä oon  ikinä käynyt katsomassa) ja illan päätteeksi käytiin vielä ihastelemassa ihan älyttömän upeaa auringonlaskua. Puoli kymmenen aikoihin hyppäsin bussiin ja lähdin takaisin Helsinkiin.

Jäi kyllä ihan super hyvä fiilis koko reissusta! Tuli naurettua posket ja vatsalihakset kipeiksi... Muisteltua vanhoja aikoja ja puhuttua tän hetken iloista ja suruista, sekä tietenkin puhuttua tulevaisuudesta. Saan olla kyllä ihan älyttömän onnellinen siitä, että mun elämässä on tällaisia tyyppejä, jotka on jo yli kymmenen vuotta seisonut mun rinnallani ja toivottavasti tulee seisomaan vielä monta kymmentä vuotta lisää.  Kiitos Iida!<3
IMG_7750 IMG_7681 IMG_7792 IMG_7724 IMG_7829 IMG_7832 IMG_7810 IMG_7635 IMG_7705 IMG_7748 IMG_7727 IMG_7814 IMG_7854 IMG_7822 IMG_7703

VOLT

22 August 2016

Näitä kuvia katsellessa ei uskoisi sitä, että tämä sama tyyppi kirjoitti pari postausta sitten tekstin siitä, että ei viihdy enää kameran edessä. Silloin taisi olla vaan astetta huonompi päivä kuin perjantaina, jolloin mun fiilis oli huipussaan ja muutenkin kaikki palaset kohdillaan. Päälläni oli just mun tyylinen asu, jossa viihdyin super hyvin, asuun sopiva taustakin löytyi, muutama päivä sitten värjätyt hiukset totteli täydellisesti, olin hyvällä tuulella ja kameran takana oli älyttömän taitava Camilla.

Vaikka ollaan aikaisemmin Camillan kanssa kuvattu vain kerran, oli mulla silti rento olo kameran edessä. Oli myös ihanan virkistävää päästä kuvaamaan sellaisen ihmisen kanssa, jonka seurassa harvemmin kuvailee. Silloin syntyy ihan uusia näkemyksiä ja silloin uskaltaa kokeilla jotain ihan uutta, sekä suhtaudun kuvaus tilanteeseen jotenkin ihan eri tavalla. Ehkä olin vaan kyllästyny niihin samoihin kuvakulmiin. En tiedä... Nää kuvat nousi nyt kuitenkin ihan ehdottomasti mun lemppareiden joukkoon! <3

IMG_7073 IMG_7045 IMG_7112 IMG_7102 IMG_7082 IMG_7094 IMG_7017 IMG_7085
Photos by Camilla
vest mango || sweater zara || jeans bik bok || shoes dinsko || bag zara || watch ur&penn ||

LIFE LATELY VIA IPHONE

19 August 2016

Täällä taas! Mun kännykkä on täyttynyt taas monella uudella kuvalla, joten päätin tulla osan jakamaan nyt tänne blogin puolelle. Viime postauksesta sen verran, että kiitos kaikille tsemppauksista! Mulla tuli niin paljon parempi fiilis kun sain purkaa fiilistäni tänne. Parasta siinä oli kuitenkin teidän tuki ja ymmärrys mun oloa kohtaan. Nyt on jo heti paljon parempi fiilis ja kyllä mä jatkan. Jatkan varovasti, fiiliksen mukaan ja yritän olla asettamatta itselleni ihan mahdottomia tavoitteita. Tällä tavalla löydän toivottavasti taas sen hyvän olon tunteen tätä harrastusta kohtaan! :)
Untitled
Työpäivien pelastajana on ollut redbullin lisäksi tää smoothie! || Salossa treffattiin pitkästä aikaa Lindan ja Jevin kanssa <3 || Outfoxissa kahden hurjan kanssa bailaamassa || Vip-alueen edut... niiiiiin hyvää ruokaa!
Untitled
<3 || Illan päätteeksi mekko ei enään ollut puhdas, mutta se ei menoa haitannut! Kahden lemppari typyn kanssa päästiin bailaa rikalan tanssilattialla. Pääsi Sarakin näkemään sen rikalan, josta olen monet kerrat puhunut ! :D || Keväällä mun pyörä varastettiin ja nyt oli jo aikakin hankkia uusi! || Melkein samixina liikenteessä
Untitled
Mun perhe tuli yks päivä kavereiden kanssa käymään Helsingissä ja käytiin vähän kiertelemässä kaupunkia || ruokatauko mäkkärissä || Waltterin kanssa kävästiin pitkästä aikaa Forsmanin tee myymälässä || Oon ihan hulluna sushiin... Pahinta tässä on se, että tollanen sushi paikka sijaitsee parin sadan metrin päässä kotoa, joten siellä tulee ravattua ihan liian usein...
Untitled
Kävin yks päivä Lahdessa ja siellä uskaltauduin ottamaan vihdoin pitkään himoitsemani tragus lävistyksen! || Skipattiin Saran kanssa asukuvat sun muut blogiin liittyvät hommat, haettiin pizzaa ja pistettiin netflix pyörimään! Oli kyllä paras valinta vähään aikaan! || Kävin shoppailemassa Zaran lasten puolella ja mukaan tarttui tällaiset || Ostettiin yks päivä Waltterin kanssa koripallo ja pitihän sitä käydä heti testaamassa
Untitled
Ilta piknikillä vielä kun kelit sen salli! || Tylsät illat on pelastanu facetime jutustelut Saran kanssa <3 || Käytiin Iidan kanssa tsekkaamassa Helsingin kaupunginmuseo || Toi kiilan vuohenjuusto kanasalaatti oli ihan parasta! Suosittelen!
Untitled
Yksi koko kesän kohokohdista oli rakkaiden tyttöjen kanssa vietetty vuorokausi!<3

KUN BLOGGAAMINEN TÖKKII

17 August 2016

Tällä hetkellä blogin pitämisessä mikään ei miellytä, eikä mikään tunnu hyvältä. Eilen mulla tuli asioita miettiessä, ensimmäistä kertaa koko blogihistorian aikana sellainen fiilis, että haluaisin lopettaa.

En tykkää enää roikkua kuvien edessä... Tuntuu että nyt viime aikoina on tullut sen verran lisäkiloja, että oma naama ei miellytä. Okeiokei, en oo vaalla edes käynyt, mutta peilikuva ainakin näyttää siltä.  En myöskään onnistu muokkaamaan kuvia sellaisiksi kuin haluaisin, itse blogitekstitkaan ei miellytä, mun omat asut ei miellytä ja oikeastaan mikään ei miellytä. Jopa eilen mukavassa bloggaajille järjestetyssä tilaisuudessa tunsin oloni epämukavaksi, vaikka ei siinä tilaisuudessa mitään vikaa todellakaan ollut, vika oli vain minussa. Olen ihminen joka ei tyydy mihinkään ookoo juttuihin, vaan vaadin itseltäni aina sitä parasta. Taidan olla liian ankara itselleni ja vaadin itseltäni liikoja. En vain voi sille mitään, että tuntuu siltä kuin tämä blogi vaan jumittaisi samassa paikassa. Tuntuu, että edistystä ei tapahdu mihinkään suuntaan... ja se edistymättömyys ärsyttää.

Eilen illalla päätin avautua asiasta Waltterille ja Saralle. Niille, jotka parhaiten voisivat ymmärtää tilanteeni. Sain molemmilta oikeastaan saman tyyliset vastaukset. Käskyn siitä, että en saa lopettaa ja kehuja mun blogista. Kehut eivät kuitenkaan auttaneet, sillä jos en itse ole tyytyväinen omaan tekemiseen, niin siihen ei auta se, että muut ovat. Tottakai siinä on myös se, että he ovat mulle rakkaita ihmisiä, eikä he kehtais haukkua mun tekemää työtä.

Sana EI sai mut kuitenkin pysähtymään ja miettimään. Waltteri sanoi myös että ''..bloggaaminen on osa sua..'' ja niinhän se on. Se on mulle rakas harrastus ja ehkä nyt on vaan pakko etsiä tästä jotain positiivisia asioita ja mennä fiiliksen mukaan. Jos asukuvien otto ei tunnu hyvältä, niin ei niitä tarvitse väkisin ottaa. Ehkä mulla oli vaan huono päivä.

En suunnitellut tulla puremaan tätä mun paskaa fiilistä tänne, mutta sitten ajattelin, että on teidänkin hyvä tietää syitä mahdolliseen hiljaisuuteen ja muutenkin siitä, että ei bloggaaminen ole aina niin hirveän ihanaa, vaikka sitä rakastaisikin. Jatketaan tästä siis rauhallisesti, fiiliksen mukaan eteenpäin! Enhän mä myöskään ole mitään luovuttaja tyyppiä!
IMG_6918
Photo by Sara